Lomailua ja palautumista 2/2 (6.7 - 20.7)

Sunnuntai 6.7

Uusi reissu ja uudet kujeet. Heräilimme hiukan ennen aamuviittä uuteen matkaan. Lievän pettymyksen tuotti aamupala, jota jostain syystä kyseisenä aamuna ei hostellilla tarjoiltu. Syyksi hostelliväki kertoi, ettei aamupalatarvikelähetys ollut saapunut, mutta uskoisin syynä olevan edellisen aamun, jolloin kaltaisemme aikaiset lähtijät olivat ottaneet aamupalatarvikkeita matkaeväiksi, jolloin menekki oli normaalia huomattavasti suurempi. Nyt sitten haluttiin välttää samanlainen tilanne ja tasoittaa keskimääräistä menekkiä.

Oli miten oli, onneksi meillä oli hiukan jotain banaaneja ja eväsmyslipatukoita, joilla saimme koneet käyntiin. Bussi tuli noutamaan meitä hostellilta 5.40 ja koko porukka näytti majoittuneen samassa hostellissa, joten ei tarvinnut sitten kierrellä ketään hakemassa muualta. Uudessa ryhmässä ei muita tuttuja ollut kuin edelliseltä matkalta tuttu sveitsiläinen Matthias. Matkayhtiön toimiston kautta aloitimme matkanteon kohti pohjoista.

Ensimmäiselle pysähdykselle ei ollut matkaa paljoakaan. Saavuimme nimittäin Kauriin kääntöpiirille. Kyseessähän on eteläisin leveyspiiri, jolla aurinko voi paistaa suoraan pään yläpuolelta talvipäivänseisauksen aikana.





Tämän jälkeen meillä oli vielä mahdollisuus ummistaa silmät ja nukkua pois mahdollista univajetta. Seuraavaksi pysähdyimme Ti Tree-nimisessä pikkukaupungissa, jossa noin 80% asukkaista oli aboriginaaleja. Pysähdyspaikallamme "Red Sands"-kahvilassa sijaitsi myös mainio aboriginaalitaiteen galleria ja myymälä, josta ostetut tuotteet olisivat varmasti olleet aitoja, eikä jossain Aasiassa massatuotantona tehtyjä halpoja kopioita.




Aamukahvien jälkeen porukkakin alkoi piristymään. Edessämme istuneet kolme norjalaista tyttöä alkoivat höpöttää siihen malliin, että tuntui ettei bussissa olisi ollut muun maalaisia. Ihan mukavalta vaikutti uusi ryhmä, vaikka aivan matkan alussa huomasimme jonkun psykologisen hylkimisreaktion sitä kohtaan. Tajusimme kumpikin ajattelevamme, että edellinen ryhmä, joiden kanssa vietimme melko tiiviit kuusi päivää, oli paljon mukavampi ja parempi, vaikkemme uudesta vielä edes tunteneet yhtä lukuunottamatta ketään muita. Aika jännä juttu. Mutta yhtä hyviä heppuja ja mimmejä tämäkin ryhmä piti sisällään kuin edellinenkin, tosin tällä kertaa ikäjakauma taisi kallistua hiukan nuorempaan suuntaan eikä matkalla ollut mukana ketään nestoreita.

Maisemat olivat melko samanlaisia, mitä ne olivat olleet jo pitemmän matkaa - kuivaa, punaista, tasaista, pientä puskaa, välillä isompaa puuta. Oli välillä yllätyksiäkin.



Ensimmäisiä näkemiämme termiittikekoja.


Kangastus?

Ei kulunut aikaakaan, kun vuorossa oli uusi pikainen pysähdys ja uusi tarina sen paikan takana. Tämän erittäin pienen kaupungin (asukasluku 11) nimi oli Barrow Creek. Sen historia ei ole kaikkein hohdokkaimmasta päästä, sillä siellä on tapahtunut erilaisia joukkomurhia/-kuolemia "normaalia" enemmän. Toissa vuosisadalla siellä sijaitsi suuri lammasfarmi, jonka lampaista iso osa kuoli lyhyen ajan sisällä. Syyksi epäiltiin aboriginaaleja, joiden maille valkoiset olivat tunkeutuneet, mutta oikea syy oli myrkyllinen kasvi. Myöhempinä vuosina tapahtui myös surullisempiakin asioita, sillä osa suurimmista ja viimeisimmistä aboriginaalien joukkomurhista on tapahtunut Barrow Creekissa. Jotta paikan historia olisi riittävän kalmanhajuinen, vuonna 2001 Barrow Creekissa katosi Peter Falconio-niminen reppumatkaaja. Häntä ei ikinä löydetty ja hänen katoamiseensa liittyvä mysteeri on yksi suurimmista nyky-Australiassa. Onpa tapahtumasta tehty elokuvakin.



Päivä olikin jo niin pitkällä, että nälkä alkoi kurnimaan vatsan seutuvilla. Jälleen kerran oli aika "Bush Tucker":lle eli puskaruualle. Tällä kertaa löysimme tien vierestä erään puulajin (Corymbia Opaca), johonka pesiytyvä hyönteinen (Cysticoccus Pomiformis) saa aikaan pienen kookospähkinän kaltaisen mötikän, "Bush Coconut":n. Tämä pähkinä sisältää nesteen ja syötävän sisäpinnan lisäksi myös mehukkaan madon, joita meidän oli siis tarkoitus syödä.





Kuten ilmeistä näkyy niin maukastahan se oli:).

Seuraava varsinainen taukopaikka oli taas omalla tavallaan kummallinen. Kyseessä oli nimittäin paikkakunta, jossa kuulemma tehdään eniten UFO-havaintoja Australiassa. Paikkakunta oli nimeltään Wycliffe Well ja me pysähdyimme Wycliffe Well Roadhouse & Holiday Park:ssa. Oli sitten totuus tai turistipyydys, niin ihmepaikka se oli kuitenkin.





Tämän reissun ensimmäinen lounas valmistettiin Wauchope-nimisessä paikassa, Wauchope Hotel:n bbq-katoksessa.


Kuva pihalta.

Sieltä jatkoimme Devil's Marbles-nimisille kivimuodostelmille, jotka olivat ehkä päivän pääkohde. Nämä graniittimöhkäleet ovat muodostuneet miljardien vuosien saatossa, kun graniittikallio on työntynyt maan uumenista pinnalle, halkeillut ja muokkautunut äärimmäisissä olosuhteissa eroosion vaikutuksesta näyttäviksi nykypäivän muodostelmiksi.




Jälleen kerran kyseessä oli aboriginaaleille pyhä paikka.











Alla pari kuvaa maisemista lähdettyämme jatkamaan matkaa Devil's Marbles:lta.


Aika punaista.



Noita termiittikekoja alkoi olla joka puolella.

Taitettuamme matkaa noin 100 kilometrin verran oli vuorossa yksi Alice Springs-Darwin-välin suurimmista kaupungeista, Tennant Creek. Melko hiljaiselta pikkukaupungilta se vaikutti ja kuuleman mukaan vähän samanlainen meininki siellä vallitsi alkuperäisasukkaiden keskuudessa kuin muissakin Keski-Australian kaupungeissa. Lisättäköön keskisessä Australiassa vallitseviin alkuperäisasukkaiden ongelmiin vielä se, että tuntui uskomattomalta nähdä televisiossa Alice Springsissä mainos, jossa alkuperäisasukkaita neuvottiin esimerkiksi olla nukahtamatta tielle, jottei kukaan vahingossa ajaisi heidän ylitseen.


Emme Tennant Creekissa kauppareissua pitempään viipyneet.

Päivä alkoi olla jo sen verran pitkällä, että piti alkaa etsiä yösijaa. Matkanjärjestäjä oli luonnollisesti tehnyt valinnan meidän puolesta ja niinpä suuntasimme paikkaan nimeltä Banka Banka Station. Alkujaan se oli suuri karjatila (jota se oli vieläkin), mutta nyttemmin se oli laajentanut myös matkailubisnekseen.

Matkafirmalla oli siellä omat tilat ja pysyvät teltat, joten majoittautuminen oli helppo ja nopea homma. Huomattavaa paikassa oli, että siellä pyöri yhtä sun toista eläintä ympärillä ja aitauksissa koko ajan. Ensimmäiseksi tutustuimme viereissä aitauksessa asuviin kenguruihin ja vuoheen.



Halusin yrittää ruokkia kengurua.


Ei kelvannut.


Ei kelvannut.


Otti nokkiinsa.

Annetaas Jatan yrittää.


Heti onnistui!

Ihmettelin, että mikä minussa on vikana, mutta myöhemmin tajusimme, että olin yrittänyt syöttää lehtiä väärästä puusta. Alla olevissa videopätkissä esimerkit kahdesta eri tavasta, joilla kengurut liikkuvat.





Piakkoin meidän täytyi kuitenkin kavuta viereisen kukkulan päälle, jos halusimme seurata auringonlaskua. Ne ovat aina kerrassaan upeita, joten tottakaihan muiden ryhmäläisten kanssa sinne lähdettiin.







Auringonlaskun jälkeen söimme maukkaan illallisen, jonka jälkeen menimme seuraamaan Banka Bankasta kertovaa kalvo-showta. Se oli mielenkiintoinen läpileikkaus paikan historiaan huumorilla höystettynä.



Shown jälkeen etsimme maanalaista vettä paikallisin keinoin.



Kyllä se tietysti "vesi-insinööriltä" sitten luonnistui oikein hyvin.

Illan päätteeksi istuimme hetken nuotion ympärillä muun ryhmän kanssa. Peti veti kuitenkin puoleensa, koska seuraavana aamuna herätys oli tuttuun tapaan kello "aikaisin".

Maanantai 7.7

Hyvää 35-vuotishääpäivää IkiSatu!

Olimme aamupalalla hyvissä ajoin, toisin sanoen reilusti ennen muita.



Ennen lähtöämme pihalla hämmennystä herättivät melko aggressiivisesti käyttäytyneet kalkkunat.



Komppania saatiin kuitenkin sutjakkaasti lähtökuntoon ja pääsimme tien päälle auringonnousun aikaan. Ensimmäinen vessatauko pidettiin Elliot-nimisessä pienessä karjakaupungissa, jota ennen olimme ohittaneet Renner Springsin alueen. Joidenkin lähteiden mukaan Renner Springs on eräänlainen veteen piirretty viiva, raja, jonka jakaa keskisen erittäin kuivan Australian ja pohjoisen trooppisen kostean Australian. Jossain näillä tienoilla saimme taas yhden todisteen siitä, miten suuri paikka Australia on ja millaisista etäisyyksistä siellä puhutaan.



Eli viisi sataa kilometriä ilman huoltoasemaa, ilman mitään, on aika pitkä matka.

Matkalla keräsimme iltaa varten myös polttopuita ja olipa siellä tällainenkin.



Ensimmäinen kahvitauko pidettiin Dunmarran palveluhuoltoasemalla. Muuten se oli aivan normaali Outbackin huoltoasema, mutta siellä oli aika vekkuleita eläimiä.



"Black-headed python".


"Blue-tongued lizard".





Lounaspysähdyksemme osui tällä kertaa Daly Waters-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on tunnettu pubistaan nimeltään Daly Waters Pub.







Maukkaan perusaussihampurilaislounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Daly Watersissa oli vielä yksi tärkeä kohde eli puu, johon itse John Stuart eli heppu, joka ensimmäisenä matkasi Australian halki, oli kaivertanut nimikirjaimensa "S". Matkanjohtajamme ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi pysähtyä sen pitemmäksi aikaa, joten kuvat jäivät ottamatta. John Stuartin mukaanhan on nimetty myös Australian halki kulkeva tie, jota pitkin olemme matkaa tehneet.

Seuraava kohde Daly Watersin jälkeen oli Mataranka ja Elsey National Park.



Mataranka Homestead oli kansallispuiston päärakennus, joka oli rakennettu "We of the Never Never"-nimisen elokuvan kuvauksia varten.



Ensin kävimme polskuttelemassa termisissä altaissa. Oli mukavan lämmintä vettä - 34 asteista läpi vuoden, jota virtaa altaiden läpi kuulemma noin 30 miljoonaa litraa päivässä.




Katselimme Waterhouse River-joelle.



Sitten menimme läheisille Bitter Springs-altaille. Tuli melkein olo kuin olisi ollut viidakossa - uimme luonnontilaisessa joessa keskellä viidakkomaista maisemaa.








Polskutteluiden jälkeen jatkoimme matkaa ja illansuussa saavuimme Katherine-nimiseen kaupunkiin, joka on Darwinin, Alice Springsin ja Tennant Creekin ohella yksi NT:n merkittävimmistä kaupungeista. Emme siellä kuitenkaan tankkausta ja Woolworths-shoppailua pitempään viipyneet, vaan jatkoimme kohti yösijaamme.

Leirimme sijaitsi Nitmiluk-kansallispuistossa, joka on siis aboriginaalikieltä. Englanninkielinen nimi paikalle on Katherine Gorge. Majoittuminen alkoi sujumaan jo rutiinilla eli aluksi tavarat telttoihin ja sitten ruuanlaittoon. Ilta sujui perinteisissä merkeissä eli söimme maittavan illallisen, istuimme porukalla pöydän ääressä ja nuotiolla. Illan parasta antia oli ehkä korealaiskaksikkomme toisen osapuolen breakdance- ja karatenäytös. Nämä eivät siis tapahtuneet yhtä aikaa. Hänen karatetaidoista sen verran, että hänellä on musta vyö, eikä siinä vielä kaikki. Hänen ollessa Koreassa armeijassa hänet laitettiin opettamaan karatea parille tuhannelle sotilaalle jollain suurella aukiolla. Hienolta ne liikkeet näyttivät. Breakdance sujui myös mallikkaasti. Mainioita heppuja olivat kertakaikkiaan. Puolen yön tienoilla menimme kuitenkin nukkumaan, koska myöhäisiä aamuherätyksiä ei ollut näköpiirissä vielä pitkään aikaan.





Tiistai 8.7

Perinteisten aamutoimien jälkeen suuntasimme samantien Nitmiluk-kansallispuistoon rantamaisemiin. Ohjelmassa oli muutaman kilometrin kanoottimelontamatka kansallispuiston upeissa maisemissa. Rannassa odotellessamme lähtöä näimme Sydneystä tuttuja lepakoita.



Sitten päästiin itse asiaan. Antaa kuvien kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.
















Kaiken kaikkiaan täytyy meidän molempien puolesta sanoa, että tämä melontareissu oli erittäin mukavaa ja kuului koko loman parhaimpiin kokemuksiin. Melonnan jälkeen nautimme makeata hedelmäkakkua mahan täydeltä ja jatkoimme matkaamme. Matkan varrella ylitimme sillan, jolta näkyi viereinen silta vedenkorkeusmittareineen. En ole tainnut mainita, että tropiikissahan on tasan kaksi vuodenaikaa, sadekausi ja kuivakausi. Matkamme aikaan vallitsi kuivakausi, mutta sadekauden aikana vedenkorkeus on kuvassa näkyvässä metrimittarissa jossain 11 metrin hujakoilla. Eli aika erilaista mahtaa tuollapäin olla sadekaudella ja siksi sanotaankin, että pohjoisessa Australiassa pitäisi kussakin paikassa vierailla vähintään kaksi kertaa, sadekaudella ja kuivakaudella.



Käväisimme pikaisesti pulahtamassa paikassa nimeltä Leliyn, joka tunnetaan myös nimellä Edith Falls.




Tästä osasta matkaa oli näiden polskuttelujen jälkeen jäljellä enää ajomatka Darwiniin. Pysähdyimme Adelaide River-joen kupeessa sijaitsevalle Adelaide River Inn-pubihotellille. Ei hotellissa muuten mitään kummoista, mutta sieltä löytyi täytettynä Crocodile Dundee-elokuvissa esiintynyt "Charlie the water buffalo"-vesipuhveli.




Auringonlaskun aikaan alkoi jo Darwin häämöttämään taivaanrannassa.



Majoittauduimme "The Cavenagh"-nimiseen hotelliin/hostelliin. Valitettavasti emme Jatan kanssa päässeet muiden ryhmäläisten kanssa samaan huoneeseen, mutta onneksi huonetovereista ei kuitenkaan koitunut mitään haittaa. Illan päätteeksi suuntasimme paikalliseen menomestaan nimeltä "The Vic Hotel". Siellä nautimme meille tarjotun perusillallisen, mutta emme paljoa sen pitempää jaksaneet valveilla heilua. Suuntasimme Woolworthsille ostamaan jotain purtavaa aamuksi ja sen jälkeen menimmekin nukkumaan ja odottamaan seuraavana aamuna alkavaa matkan viimeistä osaa.


Ruokaa.


Me ja korealaiskaksikko. Tuo silmälasipäinen kaveri oli se karate-/breakdance-taituri.


Kuva hostellihuoneen ikkunasta.

Keskiviikko 9.7

Herätys oli vasta 6.20, koska aamupalaa ei hostellissa tosiaan ollut tarjolla ja lähtö oli vasta 6.40. Heti alusta lähtien huomasi, että tämä loppumatka tulisi olemaan erilainen kuin mitä aikaisemmat osiot olivat olleet. Automme nimittäin ei ollut totutunlainen minibussi vaan maastokäyttöön tarkoitettu nelivetoauto. Ensimmäinen ajotaival kesti parisen tuntia ja matkustimme vajaa pari sataa kilometriä etelään ja käännyimme sitten Stuart Highwaylta länteen. Aamukahvitauko pidettiin paikassa nimeltä Banyan Tree Caravan & Tourist Park.



Vähitellen saavuimme Litchfield National Park-kansallispuiston alueelle. Siellä matkasimme ensimmäiseksi Florence Falls-vesiputouksille.





Lähdimme kävelemään parkkipaikalta päällystettyä polkua pitkin ensin näköalapaikalle.



Näköalapaikan jälkeen reitti vei portaikon kautta alas vesiputousten juurelle.







Täytyy myöntää, että oli se vesi vähän kylmää, vaikka tropiikissa ollaankin. Sitten siirryimme jo seuraavaan kohteeseen, Buley Rockhole-altaille.







Kauniita luonnonaltaita olivat kumpainenkin ja jälkimmäisellä päivä alkoi huomattavasti lämmittää, joten uiminenkin oli mukavampaa. En ole muuten ennen nähnyt tuon väristä sudenkorentoa.

Nyt olimme sitten puljanneet tarpeeksi sille päivälle ja siirryimme eläinkunnan ihmeelliseen maailmaan. Kuten aiemmin jo olette nähneet, termiittikekoja on täällä pohjoisemmassa Australiassa vaikka millä mitalla. Mitä pohjoisemmaksi saavutaan, sitä suurempia ne tahtovat olla.



Löytyihän sieltä asukkaitakin.

Mielenkiintoinen taidonnäyte eläinten maailmasta olivat "magnetic termite mounds". Kyseessä oli viereisellä aukealla sijaitsevat lukemattomat termiittikeot, jotka näyttivät olevan kaikki samansuuntaisia. Nimensä ne ovat lienee saaneet siitä, että niitä voisi käyttää eräänlaisena kompassina, sillä auringonnousun ja -laskun aikaan niiden "kyljet" osoittivat aurinkoon päin, kun taas keskipäivällä niiden terävä reuna oli aurinkoon päin. Eräs teoria tälle on, että päivän kuumimpaan aikaan aurinkoon päin oleva pinta-ala on pienimmillään, jolloin ne eivät siis lämpene niin paljoa, kun taas esimerkiksi aamulla niiden pinta-ala on suurimmillaan aurinkoa kohden, jotta ne viileän yön jälkeen lämpenisivät mahdollisimman nopeasti. Jonkun tutkimuksen mukaan ne ovat samansuuntaisia hämmästyttävän suurella tarkkuudella.





Tämän jälkeen palasimme takaisin tien päälle ja suuntasimme samaan paikkaan kuin missä aamulla pysähdyimme aamukahville. Söimme hot dog-lounaan Banyan-puun varjossa.



Masut täysinä olikin sitten mukava suunnata tämän reissun ensimmäiselle erämaataipaleelle. Ymmärrettiin täysin, miksi alla oli erämaa-ajoon sopiva neliveto. Matkanjohtajamme saattoi myös olla jotain sukua suomalaisille, sillä sen verran rallikuskin elkeitä hän näytti. Ei sen puoleen, että olisi pelottanut, mutta aika haipakkaa hän päästeli pitkin hiekkatietä. Koko matkan ajan kuitenkin oli sellainen olo, että hän tiesi mitä teki.








Tultuamme jälleen päällystetylle tielle, Arnhem Highwaylle, pysähdyimme Corroboree Park Tavernissa kahvi- ja vessatauolle.


Jep...tyhmä kuva, mutta saatiinpa talteen paikan nimi.


Häkissä oli julmetun kokoinen krokotiili. Pituutta oli noin 4,5 metriä.

Seuraavaksi matkasimme Mary River National Park-kansallispuistoon, itse Mary River-joen rantaan, paikkaan nimeltä Rockhole Billabong. Ohjelmassa oli parin tunnin mittainen jokiristeily. Risteily oli koko reissun yksi mukavimmista tapahtumista. Pääasiassa mielessä oli tietysti nähdä krokotiileja, mutta risteilyn aikana näimme monen monta muutakin eläin- ja kasvikunnan edustajaa. Lista alueella asustavista eläimistä löytyy ylläolevasta viimeisestä linkistä. Kerrottakoon tässä välissä, että Australiassa on kahta eri lajia krokotiileja - suolaisen ja makean veden krokotiileja. Suolaisen veden krokotiilit kasvavat yleensä suuremmiksi ja niistä on enemmän vaaraa ihmisille, koska ne ovat aggressiivisia ja kokonsa puolesta voivat syödä ihmisen kuin ihmisen. Makean veden krokot ovat taasen säikympiä ja pienemmän kokonsa puolesta eivät muodosta niin suurta uhkaa ihmisille. Krokot erottaa ainakin nokasta - makean veden krokon nokka on suippo ja kapea, kun taas suolaisen veden krokon nokka levenee heti kärjestä lähtien ja on muutenkin massiivisempi (kts. ylläoleva kuva).























Olipa kerrassaan upea risteily! Sen jälkeen oli mukava matkata läheiselle Point Stuart Wilderness Lodge-matkailualueelle, jossa matkayhtiön oma leiri sijaitsi. Tuttuun tapaan heitimme taas kamat telttoihin ja aloimme rakentamaan illallista. Minä sainkin haastavan roolin, nimittäin paloitella muutama kilo kokonaisia kengurufileitä koko porukalle. Hyvinhän se onnistu ja ruoka oli taas kerran maittavaa. Illallisen jälkeen istuimme hetken pöydän ääressä ja osa porukasta vietti loppuillan alueen motellin "saluunassa".





Pientä jännitystä joissain matkaajissa herätti tieto siitä, että joku aika aiemmin joku oli kuulemma nähnyt leirialueella krokotiilin. Se oli kuitenkin ollut vaan pieni makean veden kroko. Tästä huolimatta pimeän tultua näin enemmän käytössä olevia taskulamppuja kuin koko reissun aikana aiemmin.

Torstai 10.7

Herätys oli noin kello 5.30. Saimme aamupalat ja -toimet nopeasti hoidettua ja näin ollen koko komppanian myös tien päälle. Pienen päällystetyn tienpätkän jälkeen tulimme Old Jim Jim Road:lle. Seuraavat muutama tuntia olikin aikamoista rallia taas. Sitten tulimme hetkeksi taas päällystetylle tielle, tällä kertaa Kakadu Highwaylle. Pian käännyimme kuitenkin taas kunnon off-road-tielle, joka vei meidät seuraaviin kohteisiin.





Päivän ensimmäinen kohteemme oli Twin Falls. Kävelimme pienen matkan parkkipaikalta rantaan, josta vene siirsi meidät hiukan eteenpäin yläjuoksulle, lähemmäksi vesiputouksia.








Upeita maisemia, eikö totta?


Siellä ne vesiputoukset jo häämöttävät.


Vähän lähempänä.


Vielä pieni silta ja jonkun matkaa kivikkoa.



Etsi kuvasta Jatta.








Oli jylhää maisemaa.

Huomautettakoon, että vallinneen kuivan kauden aikana vesiputous itsessään oli aika minimaalinen. Krokotiilien vuoksi uiminen näillä vesiputouksilla on kielletty. Sadekauden aikana vesiputouksille ei ole pääsyä ollenkaan.





Kuvia paluukävelyiltä ja -venematkalta.

Hetimiten saavuttuamme parkkipaikalle lähdimme kohti toista nähtävyyttä, Jim Jim Fallsia.


Kuva matkalta auton ikkunasta.

Päästäksemme näille putouksille emme tarvinneet venekyytiä, vaan kävely metsän läpi joenvartta pitkin ja kallioiden yli riitti, tosin kyllä siinä ihan ponnistellakin välillä sai.




Oppaamme pitämässä pientä informaatiopläjäystä.

Näillä putouksilla meidän olikin sitten tarkoitus viettää hiukan enemmän aikaa, sillä täällä uiminen oli sallittua, tosin omalla vastuulla. Tämän päivän lounaan sijaa toimittivat eväsleivät, jotka olimme aamulla jo tehneet ja ottaneet mukaamme putouksille. Vesi ei ollut lämpimimmästä päästä, mutta ilma oli mitä mainioin. Nautimme ajasta putouksilla täysin siemauksin. Nämä putoukset ovat myös edellisten tapaan avoinna ainoastaan kuivalla kaudella ja jossain välissä kuivaa kautta vesivirta voi jopa tyrehtyä.

Henkilökohtaisesti yksi koko lomamme hienoimmista näyistä oli tuon alla olevissa kuvissa näkyvän suuren kiven (joka on putouksen juurella) takana. Siellä oli toinen lampi, johon putous vetensä laski ja joka kalliomuodostelman kanssa muodostivat majesteettisen näyn. Valitettavasti kuvaa sieltä ei ole, koska paikkaan pääsi vain uimalla. Kannattaa kokea se siis itse:).









Kulunut päivä oli yksi koko reissun parhaimmista. Oli tosi hienoja päiviä ollut monen monta, mutta kuluneena päivänä pystyi myös rentoutumaan ja nauttimaan vaan olemisesta. Valitettavasti poislähdön aika tuli, jottei oltaisi jääty putouksille pimeän tullessa. Taivalsimme takaisin autolle ja lähdimme ajelemaan kohti koko matkan viimeistä yösijaa.

Saavuimme Jabiruun illan suussa. Huoltoasemavisiitin jälkeen menimme Kakadu Lodge-majoitusalueelle, jossa matkayhtiöllä oli oma leirinsä. Valmistimme maittavan illallisen, joka sisälsi mm. puhvelia.



Illan päätteeksi istuimme osan ryhmäläisten kanssa iltaa leirillä, kun taas loput olivat majoitusalueen allasbaarissa. Vähitellen yksi sun toinen painui unten maille kohden viimeistä reissupäivää.





Perjantai 11.7

Viimeisenä reissuaamuna herätys oli "vasta" kello 6.00. Rutinoituneella tavalla pistimme itsemme ja tavarat kasaan ja suuntasimme maantielle.


Kuva leiristä ennen lähtöä.

Vesiputouksien sijaan ensimmäinen kohteemme oli Nourlangie, jossa tutustuimme Anbangbang-aboriginaalikalliomaalauksiin ja Gunwarddehwarde-näköalapaikkaan.










Tämä viimeinen oli vaan sattumalta kaiteelle laskeutunut hyönteinen.

Niinkuin kuvista näkyy, monenlaisia maalauksia tältäkin kohteelta löytyi. Maalaukset kätkevät taakseen tarinoita ja historiaa niin paljon, että sen esittäminen tässä ei olisi mitenkään mahdollista eikä meillekään siitä esitelty kuin pintaraapaisuja.





Näiden upeiden maisemien jälkeen lähdimme reissumme viimeiselle kohteelle, Barramundi Gorge:lle, jota aboriginaalikielellä kutsutaan nimellä Maguk. Siellä saimme rentoutua viimeiset hetket vesiputouksen kupeessa, ennen lähtöä takaisin sivistyksen pariin Darwiniin.














Upeaa oli. Polskutteluiden ja kuivattelun jälkeen suuntasimme takaisin autolle ja viimeiselle yhteiselle päivälliselle.



Tämän jälkeen ajelimme ensin erämaatietä ja lopulta auringonlaskun kanssa kilpaa valtatietä pitkin takaisin Darwiniin pysähtyen kerran samaisessa paikassa missä edellisenäkin päivänä eli Corroboree Park Tavern:ssa.

Darwinissa kukin majoittautui mihin hostelliin nyt oli varauksen tehnytkään. Me olimme tehneet varauksen Chilli's Backpackers-nimiseen Darwinin keskustassa sijaitsevaan hostelliin. Kaikki sujui mainiosti siihen asti, kun olimme kirjautumassa hostelliin sisälle. Heillä ei löytynytkään kahden hengen huonetta, vaikka meidän paperissamme, jonka matkatoimistosta saimme, luki, että meille on kahden hengen huone varattuna ja maksettuna.

Tyynen rauhallisesti ilmoitin, että selvittäisittekö asiaa sillä aikaa, kun käymme peseytymässä yhteistilojen suihkuissa. Kun tulin takaisin, heillä oli meille kahden hengen twin-room eli huone erillisillä sängyillä. Tyydyimme siihen yhdeksi yöksi, koska hostelliväen pomo oli tulossa töihin vasta seuraavana aamuna.

Mukauduimme tilanteeseen emmekä jääneet surkuttelemaan asiaa. Olimme ryhmän kanssa sopineet, että menemme yhdessä syömään Tim's Surf & Turf-ravintolaan matkanjohtajamme suosituksesta. Saapuessamme paikalle ravintola oli jo täynnä asiakkaita, emmekä tienneet, saammeko pöytää. Sellainen kuitenkin järjestyi ja pääsimme tilaamaan. Jatan kanssa tilasimme alkupaloiksi krokotiilia ja pääruuaksi barramundia, koska se oli kuulemma tässä ravintolassa tarjottuna kaupungin parhaita. Ilta ravintolassa oli todella mukava ja siinä sitten muisteltiin reissuja ja kerrottiin kaiken maailman tarinoita.


Krokoa lautasella.


Barramundia lautasella.




Yleiskuvaa.




Pakollisia ryhmäkuvia.


Matt kertoo tarinaa. ( The "boyzilian story" - your remember guys? :)


Ja naiset kuuntelee. (And the women are listening...)

Ravintolan sulkemisajan lähestyessä siirryimme vielä hetkeksi istumaan Wisdom Bar & Cafe:n terassille.






Joskus puolen yön jälkeen alkoi jo unettamaan, joten siirryimme hostellille, joka oli käytännöllisesti katsoen tien toisella puolella.

Tässä kohti on hyvä vetää hiukan yhteen reissua. Adventure Toursin ryhmämatka oli siis ohitse ja jäljellä oli enää muutama päivä normaalia lomailua Darwinissa. Matkahan oli suhteellisen pitkä - kaksi viikkoa ja noin 6000 kilometriä auton kyydissä (ensimmäinen pätkä: n. 3200 km, toinen pätkä: n. 1600 km ja kolmas pätkä: n. 1200 km). Hienoja kokemuksia kertyi reppuun kuitenkin uskomattoman paljon ja monet asiat reissusta jäävät muistoina mieleen varmasti koko loppuiäksi. Reissukumppaneiksi sattui myös hyviä tyyppejä, joidenkin kanssa toivottavasti nykytekniikan avulla tulee pidettyä yhteyttä vastaisuudessakin ja joitakuita ehkä nähtyäkin.

Lauantai 12.7

Nukuttuamme ansaitut pitkät yöunet, söimme rauhassa aamupalan hostellin ulkoilmaterassilla. Hieno fiilis herätä pitkästä aikaa hyvin nukkuneena ja syödä aamupala ihan rauhassa. Vasta tämän jälkeen menin selvittämään huonesotkua vastaanottoon. Kävi ilmi, että ylibuukkausten takia meidät oli siirretty aivan lähellä sijaitsevaan sisarhostelliin, mutta kukaan iltavuorolaisista ei tiennyt siitä eikä siitä ollut merkintää. Saimme ensimmäisestä yöstä rahat takaisin ja siirryimme sitten Youthshack-nimiseen hostelliin. Sieltä saimme sitten sellaisen huoneen kuin olimme varanneetkin ja olimme tyytyväisiä.

Kuten kaupunkilomailuun kuuluu, ensimmäinen päivä kului vain kävellessä ympäriinsä. Darwin vaikutti mukavan sivistyneeltä keskisuurelta kaupungilta, jossa trooppinen ilmasto ja leppoisa ilmapiiri kohtaavat. Turismi tuntuu olevan iso osa kaupunkikuvaa, mutta Darwinissa on myös paljon muutakin.

Puolen päivän jälkeen käväisimme Nando's:ssa syömässä maukkaan lounaan, jonka jälkeen lähdimme Bicentennial Park:n kautta kävelemään kohti satamaa, Darwin Harbouria. Siellä hetken ihmettelimme USA:n laivaston alusta, joka oli parkissa satamassa. Tämän jälkeen suunnistimme Australian Pearling Exhibition-näyttelyyn. Se kertoi Australian rannikon ja muun lähiseudun helmenkalastuksen historiasta. Ihan käytävän arvoinen paikka.


Nando's.


Käärme Bicentennial Park:ssa.


Maisema Bicentennial Park:sta.




USA:n laivaston alus.



Seuraavaksi jatkoimme vielä pitemmälle laiturirakennelmaa pitkin, kunnes saavuimme Darwin Wharf-satama-alueelle. Se oli mukavan leppoisa alue, jolle ihmiset olivat tulleet viettämään lauantaipäivää ja kenties nauttimaan merellisestä ilmapiiristä ja lounaasta. Me taasen ajattelimme nauttia perinteisestä jäätelö-pannukakkuyhdistelmästä. Lopputulos oli suussasulava.






Aurinko alkoi olla jo laskusuhdanteessa, joten oli aika lähteä takaisin keskustaa kohden. Kävelimme ensin sataman kupeessa olevan kukkulan näköalapaikalle, jonka jälkeen ohitimme Government Housen ja Parliament Housen.


Government House.


Parliament House.


Pakollinen matkamuistokuva Anzac-muistomerkiltä.


Keskustaa.

Tulimme takaisin ydinkeskustaan ja suuntasimme Colesille ostamaan illallistarvikkeita. Palattuamme hostellille törmäsimme matkamme aussikaksikkoon, jotka olivat olleet päivällä kalastusretkellä. Heillä oli kaksi jumalattoman kokoista saalisbarramundifilettä, mutta myös ongelma, sillä heidän lentonsa oli lähdössä parin tunnin kuluttua. Helppo ratkaisu oli antaa kalat meille, joten söimmekin sitten illalliseksi barramundia, kalaa, joka paikallisissa marketeissa oli ylivoimaisesti kalleinta (noin 40 dollaria kilolta) ja jota en ole etelämmässä myynnissä edes nähnyt. Kyllä kanssakokkailijat hostellilla vähän katsoivat, kun kaloja kokkasin. Illallinen oli kuitenkin tarpeiden ja välineiden puutteen takia hiukan pelkistetty, mutta kala oli herkullista. Kylläisenä oli sitten hyvä mennä unten maille.


Jarkko kokkaa barramundia.

Sunnuntai 13.7

Sunnuntaille oli luvassa perinteiset markkinat, "Mindil Beach Sunset Market". Lähdimme kuitenkin jo puolilta päivin kävelemään rantaa kohden, joka sijaitsi muutaman kilometrin keskustasta luoteeseen, sillä kuin sattuman kaupalla rannalla järjestettiin myös vuosittainen "Darwin Beer Can Regatta". Nimensä mukaisesti kyseessä on kaljatölkkeihin liittyvä venekilpailu. Joukkueiden on täytynyt rakentaa kaljatölkeistä paatti, jolla he sitten meloisivat jonkun tietyn radan läpi. Ilmeisesti kisassa on eri sarjoja ja myös tyylipisteitä jaetaan. Kaiken lisäksi kisaan osallistui eräs tuttumme, sillä viimeisellä reissunpätkällä mukana ollut Chris osallistui kisaan kavereidensa joukkueeseen.


Mindil Beach.


Beer Can Regatta @ Mindil Beach.




Me päätimme kuitenkin olla osallistumatta sen enempää tapahtumaan, sillä ajattelimme jatkaa matkaa hiukan kauemmas rantaa pitkin. Ensiksi saavuimme Darwinin kasvitieteelliseen puutarhaan, "George Brown Darwin Botanic Gardeniin".




Jatkoimme kävelyä puutarhan läpi, koska tarkoituksenamme oli mennä Museum & Art Gallery of Northern Territory:iin.





Aikamme käveltyämme aloimme miettimään, että ei sinne näin pitkä matka olisi pitänyt olla. Tutkailimme karttaa tarkemmin ja huomasimme onnellisesti kävelleemme museon ohitse. Näin ollen käännyimme takaisin ja lopulta pääsimme museoon. Museo oli samaa lajia muiden osavaltioiden "päämuseoiden" kanssa. Monta erilaista näyttelyä, jotka kertovat osavaltion kasvillisuudesta, eläimistä, osavaltion historiasta ja tärkeistä tapahtumista. Taidepuolesta emme sen enempää ymmärtäneet; jotain nykytaiteen tapaista siellä taisi olla. Tarkemmin tutustuimme eläimiin, osavaltion maantieteelliseen historiaan ja Darwinia jouluna 1974 riepotelleeseen trooppiseen syklooniin nimeltä Tracy. Museossa vierähti aikaa useampi tunti ja sen ansiosta museomittamme on täysi taas jonkun aikaa.




Noita valkoisia toukkia söimme retkemme aikana.






Tämä viimeinen näyttely on upea paikka lapsille (ja tieteestä kiinnostuneille lapsenmielisille).

Museon jälkeen lähdimme takaisin Mindil Beachia kohden, jossa Beer Can Regatta alkoi olla loppumaisillaan ja joka sunnuntaina pidettävät auringonlaskumarkkinat olivat alkamaisillaan.






Alkuun meidän piti saada vähän murua rinnan alle.





Kaverimme olutpaattinsa kanssa.

Auringonlaskun häämöttäessä siirryimme rannalle. Tämän oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun oli mahdollisuus nähdä auringon laskevan veden ylle, johtuen siitä, että olemme viettäneet koko alkuvuoden itärannikolla, jossa aurinko laskee mantereelle päin länteen.












Sinne meni, että plumpsahti.

Hetken pyörimme vielä markkinoilla, jonka jälkeen kävelimme takaisin keskustaan hostellille kokkaamaan ja syömään illallista. Illallisen jälkeen pakkailimme tavaroitamme aamua varten valmiiksi ja aloimme nukkumaan.



Maanantai 14.7

Hyvää 10-vuotissyntymäpäivää Otto!!!

Viimeisestä päivästä ei jäänytkään paljoa kerrottavaa. Aamulla meidän piti kirjautua hostellista pihalle ja jätimme suurimman osan tavaroista päiväsäilöön. Lento Sydneyyn meillä lähti vasta seuraavana yönä, joten koko päivä oli vielä aikaa Darwinissa.

Olimme kuitenkin jo melko väsyneitä matkustamisesta. Kävelimme ympäriinsä kaupunkia ja puistoja katsellen paikkoja ja välillä istuskellen penkeillä lepuutellen jalkoja ja rentoutuen. Söimme helpon päivällisen Nando's:ssa ja menimme hostellin altaalle ottamaan aurinkoa ja lueskelemaan lehtiä.



Hostellilta.


Nando's.

Loppuillasta kävimme vielä hiukan myöhemmin syömässä "Tasty House"-nimisessä kiinalaisessa ravintolassa. Se oli hiukan hienompi ravintola, missä normaalisti ollaan käyty, mutta ruoka olikin sitten sitäkin parempaa. Siitä oli hyvä jatkaa lentokentälle odottamaan lentoa kotipuoleen. Lentomme lähti klo 1.40 ja perillä Sydneyssä olimme aamukuuden jälkeen. Alunperin olimme ajatelleet, että vietämme Sydneyssä päivän, mutta olimme valmiita jatkamaan suoraan Newcastleen.

Loppuviikko

Kotiin saavuimme joskus ennen puolta päivää. Käväisimme kaupassa ja Jatta painui ruuan jälkeen pehkuihin. Minä kovana poikana lähdin vielä salille, jossa tosin eniten energiaa kului silmien aukipitämiseen.

Keskiviikko ja torstai sujui palautuessa, pyykkiä pestessä ja urheillessa. Mietimme myös samalla, kuinka löytäisimme Sydneystä viikonlopuksi yösijan, nimittäin siellä järjestettiin samalla viikolla World Youth Day. Emme halunneet pyöriä loppuviikkoa kuitenkaan kotona, koska siellä meillä kuluu aikaa loppuvuodesta ihan riittävästi. WYD:n satojen tuhansien osanottajien takia Sydneyn hostellit olivat tupaten täynnä. Onnistuimme saamaan kuitenkin yhden huoneen samaisesta Maze Backpackers-hostellista, jossa aiemmin olimme jo olleet. Tällä kertaa hostellin matalahko taso ei haitannut, vaan olimme tyytyväisiä yösijaan.

Lähdimme Sydneyyn perjantaiaamuna ja olimme hiukan ennen puolta päivää perillä. Reissulle meillä ei oikein varsinaisia tavoitteita ollut, mitä nyt ostaa minulle farkut ja Jatta halusi päästä vihdoin ja viimein katsomaan Sex and the City-elokuvan. Söimme Market Squarella Food Gardenissa lounaan ja pian sen jälkeen löysimmekin minulle hyvät farkut. Tehtävä siis suoritettu. Tämän jälkeen menimme katsastamaan, monelta leffa alkaisi ja saimmekin liput seuraavaan näytökseen. Ostimme Woolworthsilta pientä purtavaa ja käväisimme hostellilla vaihtamassa tamineet.


Lounas.

Olihan se elokuva ihan katsottava. Jatta tietysti tykkäsi kuin hullu puurosta ja koska minäkin olen altistunut Sex and the City TV-sarjalle, niin täytyy myöntää, että kyllähän elokuvan katsoi. Elokuvan jälkeen kävimme juomassa kaakaot mukavassa ranskalaistyylisessä kahvilassa ja menimme hostellille katselemaan omia silmäluomiamme.


Uuden karhea Apple-kauppa - oliko tämä nyt sitten valokuvan arvoinen?

Lauantaina nukuimme melko myöhään ja lähdimme sitten kävelemään ympäriinsä kaupungille. Pyhiinvaeltajia oli joka puolella ja paljon, joten vähän väistelyksi se välillä meni. Koko päivä itseasissa meni vain huuhaillessa ympäriinsä ja katsellessa tuttuja paikkoja. Toisaalta ihan rentouttavaa. Illan suussa otimme junan Newcastleen ja väsyneinä saavuimme puolen yön jälkeen kotiin.

Sunnuntaina nukuimme edelleen loman univelkoja pois, jotta tulevalla viikolla ei väsyttäisi pakerruksen alettua niin paljoa. Käväisimme ruokaostoksilla ja teimme lounasta, jonka jälkeen illemmalla käväisimme vielä salilla. Loppuilta menikin sitten lomaa muistellessa ja lukuvuoden toiseen puoleen valmistautuessa.

Oli kyllä upea loma ja varsinkin reissu halki Australian oli sellainen kokemus, että sitä ei kyllä unohda ikinä. Yhteensä matkustimme bussi-, juna- ja lentomatkat mukaan lukien yli 10000 kilometriä kolmen viikon aikana, mutta jok'ikinen kilometri oli sen arvoinen.